Seuran johtokunta on kokoustanut alkuvuoden 2025 aikana kahdesti. Tässä uutisessa näiden kokousten päätöksiä.
Johtokunta kokoontui 21.1.2025 seuran toimistolle vuoden ensimmäiseen kokoukseen. Kokouksessa keskusteltiin seuran talkootyön verotukseen liittyvästä käytännöstä. Johtokunta linjasi, että käytäntö tulee olemaan jatkossa verottajan ohjeen mukainen (linkki verottajan ohjeeseen). Mikäli talkootyötä tai sponsorointia halutaan jatkossa kohdentaa henkilölle tulee siitä tehdä tulorekisteri-ilmoitus verottajan ohjeen mukaan. Johtokunta päätti myös, että jokaisesta tulorekisteri-ilmoituksesta peritään 15€ hallinnointimaksu, jolla katetaan tulorekisteri-ilmoituksesta ja sen tekemisestä syntyvät kulut. Tarkempi ohjeistus tähän liittyen tulossa.
Tämän lisäksi päätettiin kohdentaa syksyllä järjestetyistä valokuvauksista tullut tuki lasten ja nuorten kauden päättäjäisiin / seuran 90-vuotisjuhlan lapsille ja nuorille suunnattuun tapahtumaan ja ohjelmaan. Suunnitelmat käynnistyneeseen juhlavuoteen liittyen ovat käynnissä ja niistä tiedotetaan kevään aikana lisää. Kokouksessa päätettiin kohdentaa Yhdenvertaisin seura palkinto Nuljun Sisun toimintaan. Toiminnanjohtaja esitteli tulevalle syksylle suunniteltuja alle kouluikäisille suunnattuja Pirkat-liikkaria ja Pirkat-kerhoa. Tominnanjohtaja informoi johtokuntaa kunnan yleisavustuksen hakemisen etenemisestä.
Johtokunta kokoontui 18.2.2025 seuran toimistolle kokoukseen. Kokouksessa puheenjohtaja kertoi seuraparlamentin kuulumisia, pohjustettiin seuran 90-vuotisjuhlien järjestämistä ja käytiin keskustelua johtokunnan tekemästä itsearvioinnista. Johtokunnan itsearviointi on osa seurassa käynnissä olevaa tähtiseuraprosessia. Johtokunta päätti perustaa syksyllä hyväksyttyyn strategiaan liittyen olosuhdetyöryhmän, johon jokainen jaosto päättää lajinsa edustajan. Olosuhdetyöryhmän jäsenet ovat mukana kommentoimassa mm. kunnan liikunnan olosuhteiden hankkeita. Kevään aikana haettavaksi tuleviin talvivuoroihin liittyen linjattiin, että lajien puheenjohtajien kanssa käydään keskustelua lajien tarpeista haettaviin salivuoroihin liittyen ja siihen liittyen on tulossa erillinen puheenjohtajien tapaaminen.
Johtokunta kokoontuu seuraavan kerran torstaina 20.3.2025.
Antti Tölli, puheenjohtaja
antti.tolli(at)pirkkalanpirkat.fi
Sini Rönnqvist, johtokunnan sihteeri ja toiminnanjohtaja
sini.ronnqvist(at)pirkkalanpirkat.fi / 040 8328437
27.06.2025 12.43 | Pirkat 90 vuotta |
25.06.2025 12.10 | Ilmoittaudu mukaan talvikaudelle 2025-2026! |
03.06.2025 11.10 | Toimisto kesälomilla |
19.05.2025 14.52 | Päättäjäiset vietetty Vaparilla |
25.04.2025 11.21 | TULOSSA: Pirkat-kerho |
14.04.2025 14.18 | Kauden päättäjäiset |