Pirkkalan Pirkat ry haluaa varmistaa, että kenenkään lapsen tai nuoren harrastus ei jää kiinni hänen perheensä taloudellisesta tilanteesta. Seura on perustanut tukirahaston varmistamaan heikommassa taloudellisessa asemassa olevia lapsien ja nuorien urheiluharrastuksen aloittamisen ja jatkumisen Pirkkalan Pirkoissa.
Tukea voi hakea täyttämällä oheinen lomake. Tulleet hakemukset käsitellään kolmesti vuodessa: lokakuun lopussa, helmikuun lopussa ja kesäkuun lopussa. Tukea voivat hakea kaikki Pirkkalan Pirkat ry:n jäsenet tai jäseneksi haluavat kaikkien Pirkkain jaostojen urheilutoimintaan liittyen (salibandy, yleisurheilu, lentopallo, pesäpallo, koripallo).
Rahastosta myönnetään hakemusten perusteella tukea harrastuksen kulujen kattamiseen tai varustetukena (arvo 100 €). Hakemukset käsitellään luottamuksellisesti. Tuet myönnetään harkinnanvaraisesti.
Pirkkain tukirahasto on ns. omakatteinen rahasto eli se on erillään muusta seuran toiminnasta. Rahastoa on kartutettu mm. Lions Club Pirkkalan tuella sekä Pirkkalan Pirkat ry:n 80-vuotisjuhlien yhteydessä eri tahoilta saaduilla rahalahjoituksilla sekä avustuksilla esim. Salibandyn Tuki säätiö ja HLU:n seurapalkinto sekä S-ryhmän Kannustajat.
Hakemukset käsitellään luottamuksella. Käsittelyyn osallistuu johtokunnan määrittämä työryhmä, johon kuuluu puheenjohtaja, varapuheenjohtaja, toiminnanjohtaja ja johtokunnan jäsen.
Rahastoon voivat antaa tukea itse seura tai ulkopuoliset tukijat. Mikäli olet kiinnostunut lahjoittamaan Pirkkain tukirahastoon, ota yhteyttä seuran toiminnanjohtajaan, puh. 040 832 8437 tai sini.ronnqvist(at)pirkkalanpirkat.fi. Tai voit maksaa lahjoituksen suoraan tilille POP Pankkiin FI 2747 266020 004760, viitekenttään teksti "lahjoitus vähävaraisten tukirahastoon".
Tukea voi hakea myös: