Naisten pleijarikarsinnat
Julkaistu: 20.02.2021 00.00

Naisten pleijarikarsinnat


Kuva: Esa Jokinen.
Pirkkain Marianne Vitelin (numero 52) ja Krista Koppanan (2) katse on jo tiukasti edessä olevissa playoff-karsinnoissa.

Pirkoilla hunajainen mahdollisuus - Pyrkimys päästä maan kahdeksan kärkeen.

Pirkkalan Pirkkain salibandyn naisten edustusjoukkueen kausi huipentuu. Viikonloppuna alkavassa F-liigan playoff-karsinnassa Pirkat kohtaa Turun Palloseuran. Ottelusarjassa kolme voittoa nappaava joukkue pääsee mukaan kevään pudotuspeleihin pelaamaan jopa Suomen mestaruudesta. Samalla tulee paikka ensi syksynä F-liigan A-lohkossa.

F-liiga on jaettu kahteen tasolohkoon, A:han ja B:hen, joissa molemmissa pelaa kahdeksan joukkuetta. Pirkat ansaitsi paikan playoff-karsintaan sijoittumalla B-lohkossa toiseksi.

TPS taas oli A-lohkossa 7:s ja joutuu nyt puolustamaan paikkaansa.

- Kuusi vuotta putkeen olemme joka vuosi parantaneet sijoitusta sarjassa, ja nyt ollaan tässä. Tämä on mahtava tilaisuus meille päästä haastamaan ylimmän sarjatason joukkuetta ottelusarjassa, Pirkkain päävalmentaja Jukka Myllymäki tuumaa.

- Lähdemme toki selvänä haastajana, mutta tarkoitus ei ole päästää TPS:ää helpolla.

Pirkkalaisten runkosarja B-lohkossa oli vakuuttava: 14 voittoa 18 ottelusta. Pirkat oli ainoa joukkue, joka onnistui voittamaan lohkovoittaja SaiPan, vieläpä kahteen kertaan.

Playoff-karsinnan toisessa otteluparissa kohtaavat SaiPa ja EräViikingit.

Haastajan asema kelpaa Pirkoille mainiosti. Itseluottamus on korkealla hyvin sujuneen kauden jälkeen, mutta mailaa ei tarvitse puristaa. Kun tiedetään TPS:n perinteisen maalilaulun kertosäkeen kuuluvan Hunajata, hunajata, voisi sanoa Pirkoilla olevan edessä hunajainen mahdollisuus.

- Paineet ovat selvästi Turun suunnalla, sillä heille näillä peleillä on tosi iso merkitys, Myllymäki tietää.

FAKTA

Playoff-karsinnan otteluohjelma

La 27.2. klo 18.30 TPS–Pirkat, su 28.2. klo 17.00 Pirkat–TPS, ke 3.3. klo 18.30 TPS–Pirkat.

Tarvittaessa: la 6.3. klo 17.30 Pirkat–TPS, su 7.3. klo 15.15 TPS–Pirkat.

Ottelusarjan voittaja mukaan F-liigan pudotuspeleihin ja ensi kauden A-lohkoon, häviäjä ensi kaudeksi B-lohkoon.

Ottelut suorina lähetyksenä Ruutu+-palvelussa. Yleisöä ei katsomoon voida ottaa.

Seuran uusimmat