Oma kasvatti tärkeässä roolissa - haastattelussa Toni Rantala
Julkaistu: 16.09.2020 00.00

Oma kasvatti tärkeässä roolissa - haastattelussa Toni Rantala

Kun miesten salibandyn Divarin otteluissa kuulutetaan kentälle Pirkkalan Pirkkain avausviisikkoa, keskushyökkääjän paikalle asettuu usein Toni Rantala.

Rantala on seuran ja paikkakunnan oma kasvatti, joka aloitti pelaamisen Pirkoissa jo viisivuotiaana vuonna 2003. Uran ensimmäiset kymmenen vuotta vierähti Pirkoissa, minkä jälkeen hän teki kahden kauden mittaisen visiitin naapuriseura Nokian KrP:hen.

Rantala pelasi ensimmäiset ottelunsa Pirkkain edustusjoukkueessa Divarissa 2015–16 ja löi lopullisesti läpi pari kautta myöhemmin 2. divisioonassa.

Rantala oli isossa roolissa myös kevään 2019 nousukarsinnoissa, kun Pirkat juhli nousua takaisin valtakunnalliseen Divariin.

- Viime kaudet ovat maistuneet oikein hyvältä. On ollut todella mukavaa pelata ja kehittyä tässä joukkueessa. 2. divarissa oli aika isot tasoerot, minkä takia pelien taso vaihteli todella paljon. Divarissa jokainen peli on laadukas ja tärkeä, eikä tasaisessa sarjassa ole hirveästi varaa heikkoihin jaksoihin, Rantala kertoo.

Marraskuussa 23 vuotta täyttävä Rantala osoitti viime kaudella, että hän pärjää uudellakin sarjatasolla. Runkosarjassa syntyi tehot 11+9 ja pudotuspeleissä yksi maali päälle.

- Alku oli hieman vaikeaa. Kauden loppua kohden lähti peli kulkemaan ja löysin sen oman hyvän tason, millä haluan pelata.

Pirkkain viime kausi oli sarjanousijalle erittäin onnistunut. Joukkue sijoittui runkosarjassa peräti toiseksi heti Nurmon Jymyn jälkeen, ja haastoi pudotuspeleissä paikallisvastustajan, nimekkään Tampereen Kooveen erittäin tiukasti. Pirkkalan vapaa-aikakeskus myytiin kaksi kertaa loppuun kolmen ottelun playoff-sarjassa, joka kääntyi lopulta Kooveen eduksi voitoin 2–1.

Divari-kausi päättyi lopulta siihen kaikilla joukkueilla, kun koronaepidemian vuoksi loput pelit jäivät pelaamatta. F-liigaksi nimensä vaihtaneeseen pääsarjaan nostettiin Divarista lopulta runkosarjan voittanut Jymy.

Miten korona on vaikuttanut kauteen valmistautumiseen?

- Ei oikeastaan paljon. Muutama treenipeli on jouduttu perumaan, mutta treenaamisen osalta se ei ole juurikaan vaikuttanut, Rantala kertoo.

Hänen ja muun Pirkka-joukkueen edesottamuksia saadaan ihmetellä taas viikonloppuna alkavassa Divarissa.

- Odotan kaudelta tasaisia ja laadukkaita otteluja, joista on mukava päästä nauttimaan.

Vallitsevien olosuhteiden vuoksi vapaa-aikakeskuksen katsomoon otetaan Pirkkain otteluissa toistaiseksi sisään 130 katsojaa turvavälien takaamiseksi. Yleisön käyttöön on otteluissa varattu käsidesiä.

Pirkat-Koovee, miesten Divaria su 20.9. klo 16 Pirkkalan vapaa-aikakeskuksessa.

Juttu julkaistu Pirkkalainen-lehdessä ke 16.9.2020.

Pirkkain miesten kotiottelut Divarissa 2020–2021:

su 20.9. klo 16.00 Koovee
su 4.10. klo 18.00 Josba
su 11.10. klo 17.00 LNM
la 24.10. klo 18.00 FBC Turku
la 7.11. klo 18.00 SaiPa
la 21.11. klo 17.00 SB Vantaa
ti 1.12. klo 19.00 O2-Jyväskylä
ti 15.12. klo 19.00 Karhut
la 2.1. klo 17.00 EV Akatemia
la 9.1. klo 17.00 M-Team
la 30.1. klo 15.00 Hawks
la 13.2. klo 18.00 ÅIF
su 14.2. klo 17.00 Rangers.

Seuran uusimmat