Esittely
Ottelutilastot
Pirkat - O2-Jyväskylä
2019-2020 - Miehet edustus - Divari
Klo 15:00 Pirkkalan vapaa-aikakeskus
23
Mar

Pirkkalassa surisee lauantaina


Divari on muodostumassa jälleen juuri sellaisiin uomiin, kuten etukäteen osattiin odottaa: sarja on äärettömän tasainen, jossa jokainen joukkue voi voittaa jokaisen. Ottelut ovat tiukkoja, jännittäviä ja ennalta-arvaamattomia.

Juuri tällaisista ennakkoasetelmista lähdetään liikkeelle myös lauantaina Pirkkalassa, kun Pirkat saa vieraakseen O2-Jyväskylän, joka käyttää itsestään nimitystä Ampparit. O2 on tuttu vastustaja muutaman vuoden takaa kakkosdivarista. Keväällä 2017 joukkueet kohtasivat Sisä-Suomen 2. divisioonan lohkofinaalissa, josta O2-Jyväskylä kampesi itsensä jatkoon valtakunnalliseen karsintaan ja lopulta Divariin asti, missä se on pelannut siitä asti.

Pirkat on pelannut sarjanousijana onnistuneen alkukauden. Takana on 9 ottelua, joista Pirkat on voittanut 6. Pisteitä on koossa 17.

O2-Jyväskylä vaanii taulukossa kahden pisteen päässä yhden ottelun enemmän pelanneena. Ampparien saldo Divarissa on toistaiseksi 10 ottelusta 5 voittoa ja yhtä monta tappiota.

Pirkat lähtee kotiyleisön edessä jälleen nälkäisenä hakemaan täydennystä pistepussiin. Tiedossa on kuitenkin se, että O2-Jyväskylä on hyvä ja vaarallinen vierailija, jota vastaan on onnistuttava erinomaisesti. Pirkat onnistui harjoituspelikaudella voittamaan O2:n Jyväskylässä, joten Pirkoilla on tieto, mitä Ampparin surina saadaan hiljenemään. Kaikki apu on kuitenkin tarpeen myös katsomon puolelta: edellisessä kotipelissä Josbaa vastaan oli niin mahtavaa tukea kotiyleisöltä, että se lämmittää vieläkin. Lauantaina tarvitaan samanlaista kannustusta, että kotijoukkue saa siitä tarvittavan lisäbuustin ja pisteet jäävät Pirkkalaan.

Jännittävää salibandya saa nähdä Pirkkalassa myös ennen ja jälkeen Divari-pelin, kun klo 12 C1-pojat kohtaa SM-sarjassa paikallisvastustaja Classicin ja klo 18 naiset liigapelissään O2-Jyväskylän.

Liput:

8 / 5 euroa (alennus opiskelijoille, varusmiehille, eläkeläisille, työttömille)
Alle 18-vuotiaat ilmaiseksi!
Kausikortit 60 / 50 euroa
Maksu käteisellä tai kortilla.

Pääsylipun lunastaneiden kesken arvotaan PlusKatsastuksen 40 euron lahjakortti!

Ottelussa palvelee kioski, jonka tuotto menee Pirkkain C1-junioreille.

Tervetuloa!

Otteluraportti


Pirkat–O2-Jkl 4-6 (0-0, 1-2, 3-4)

Pirkat jatkoi tiukkoja vääntöjään salibandyn miesten Divarissa O2-Jyväskylää vastaan lauantaina.

Kotikentällä jäi luu käteen, kun jyväskyläläisen salibandyn happeekkaasta tematiikasta nimensä napannut O2 nykäisi kolmannen erän puolivälissä jo 5-1-johtoon ylivoimien avittamana.

Pirkat rakensi vielä hyvän kirin tekemällä kolme osumaa ilman maalivahtia, mutta aika loppui kesken.

Tommi Ahola (2+1) ja Aapo Mutanen laukoivat kaksi maalia mieheen. Kapteeni Jere Rantanen nettosi kaksi syöttöpistettä.

Pirkat on tällä hetkellä Divarissa kahdeksannella sijalla, mutta sarja on äärettömän tasainen. Pelit jatkuvat joulukuun puolella, kun Pirkat tekee reissut Loviisaan ja Vantaalle. Seuraava kotiottelu on herkullinen paikallispeli Kooveeta vastaan 14.12.

Tilastot: https://salibandy.fi/tulokset/#/ottelu/pirkat-o2-j...

Ei liveseurantaa


   

   

   

   
Lisää uutisia
Salibandy
«  Joulukuu   »
Kategoriat