Lehtijuttu 5.10.2023 Pirkkalainen
Kuvan Iiris Kontinen Savonlinnan Ajon kasvatti tuli johtamaan Pirkkain naislentopalloilijoita.
MEDIATUTKIMUKSEN opiskelija ja passari Iiris Kontinen tuli Tampereelle Savonlinnasta neljä vuotta sitten yliopistoon ja jatkamaan harrastustaan lentopallon pelaamista.
”Pelasin 3-sarjaa KaLessa ja 2-sarjaa Kangasalla. Viime keväänä joukkueen tulevaisuus Kangasalla näytti epävarmalta ja tulin Pirkkain karsintoihin, missä valittiin joukkue pian alkavaan 2-sarjaan. Vakuutin valitsijat ja syksyllä minut valittiin kapteeniksikin”, 25-vuotias Kontinen selvittää.
Pirkat pelasi viime kaudella ensimmäisen kautensa 2-sarjassa. Menestys ei ollut kovin hyvä, pelaajarinki oli aavistuksen kapea. Valmentaja Mari Merelä vakuuttaa ensi sunnuntaina alkavassa sarjassa joukkueen tilanteen olevan nyt paljon paremman.
”Kaikki viime kauden avainpelaajat jatkavat. Saimme muitakin vahvistuksia kuin Iiriksen, Jerina Mattsson on pelannut 1-sarjaakin yleispelaajana. Kevään tryoutiin tuli 25 pelaajaa ja oli positiivinen ongelma valita joukkue”, Merelä sanoo.
Sanni Aaltonen teki viime kaudella 237 pistettä 20 ottelussa palattuaan kuuden kauden jälkeen 2-sarjatasolle. Maiju Hautanen teki 14 ottelussa 155 pistettä ja Liisa Kemppainen 20 ottelussa 174 pistettä.
Myös jo viime kaudella entisen A-maajoukkuetason aktiivipelaajan Merelän apuna ollut Jarno Rautanen jatkaa valmennusryhmässä.
”Harjoittelun pääsimme aloittamaan paljon aiemmin kuin vuosi sitten. Kesällä se oli fysiikkapainotteista, elokuussa alkoi lajiharjoittelu. Olemme pelanneet muutaman harjoitusottelunkin”, Merelä selvittää.
IIRIS Kontisen äiti Tiina pelasi hänkin passarina Savonlinnan Ajossa alasarjoissa. Myös isällä, vanhemmalla veljellä ja kaksoisveljellä on urheilusta paljon kokemusta.
”Joukkue päätti valita minut kapteeniksi varmaan siitä syystä että olen paljon äänessä ja tsemppaan muita koko ajan. Passarina olen myös tavallaan johtaja pelissä, valitsen kenelle passataan ja vastuu on suuri”, Kontinen sanoo.
”Olen vasenkätinen ja isken myös mielelläni itsekin palloa kenttään. Tavoite on kehittyä pelaajana. Asun Härmälässä ja peli- sekä harjoittelumatkat lyhenivät viime kaudesta”, Kontinen sanoo.
PIRKKAIN kausi alkaa kotipelillä tulevana sunnuntaina.
C-lohkon muut joukkueet ovat Aitolahden Riento (Tre), LPK Mafia (Kangasala), Rantaperkiön Isku (Tre), Supi-volley (Tre) ja Ylöjärven Ryhti.
Kaksinkertainen runkosarja päättyy 9. joulukuuta. Kolme parasta pääsee ylempään loppusarjaan, se on Pirkoille selkeä tavoite.
Pirkat pelaa kotiottelunsa viime kauden tavoin Nuolialan koululla.
Pirkat-AitRi, naisten 2-sarjan lentopalloa su 8.10. klo 16 Nuolialan koululla.
17.04.2024 14.10 | Naisten edustuksen tryoutit! |
02.04.2024 14.49 | Naisten edustuksen kausi paketissa |
09.10.2023 14.24 | Ensimmäinen kotipeli |
09.10.2023 14.20 | Kausi alkaa |
10.09.2023 12.15 | Edustusjoukkueen 2-sarjapelit alkavat lokakuussa |