Ensimmäinen turnaus on nyt takana. Opittiin paljon uutta ja hyvää. Tuli paljon hyviä onnistumisia, mutta myös virheitä josta vastustaja joukkue pääsi rankaisemaan.
Aamulla selvisi, että paikalle ei ole tulossa yhtään maalivahteja. Hetken mietiskelyn jälkeen maalivahdiksi valittiin Markus, joka uhrautui koko joukkueen puolesta. Ensimmäisessä pelissä huomattiin, että pitää pystyä blokkaamaan enemmän vetoja. Ennen toista peliä kopissa päätettiin tultiinko tänne voittamaan tai häviämään. Pirkat- KU 68 peli oli todella tiukka. Koko joukkue oli koonnut kaiken taistelutahtonsa tähän otteluun ja olimme valmiina antamaan kaikkemme. Olimme koko ottelun niskan päällä muuta emme pystyneet viimeistelemään samalla tavalla kuin vastustaja nyt olemme yhtä kovaa ottelua viisaampia ja kokeneempia.
Päivästä jäi käteen 2 tappiota, mutta niistä huolimatta kotimatkalle lähdettiin positiivisin mielin. Meidän uuden joukkueen yhteishenki tiivistyi tällä matkalla ja tästä on hyvä jatkaa eteenpäin.
17.09.2022 00.00 | Ensimmäinen turnaus takana |
01.09.2022 00.00 | P16-17 kauden 2022-2023 ottelut |