Salibandykausi oli erittäin hieno ja onnistunut
Julkaistu: 23.04.2019 00.00

Salibandykausi oli erittäin hieno ja onnistunut

Kulunut salibandykausi on ollut erityisen hieno ja onnistunut Pirkkalan Pirkkain edustusjoukkueille ja juniorien SM-sarjajoukkueille. Sekä naisten että miesten kausi päättyi sarjanousuihin, A-tytöt voittivat SM-pronssia, B-tytötkin olivat mukana kevään mitalipeleissä ja C2-pojat tekivät ryminällä läpimurron SM-sarjatasolle.

A-tytöt

A-tyttöjen SM-sarjan runkosarjassa Pirkat oli viides ja lunasti paikan pudotuspeleihin.

Puolivälierissä Pirkat kukisti SB-Pro/LoSB:n voitoin 2-1 ottelusarjassa, jonka erikoisuus oli se, että kaikki pelit päättyivät vierasvoittoihin.

Välierissä vastaan tuli FBC Loisto, jolle Pirkat hävisi tiukkojen otteluiden jälkeen äärimmäisen niukasti voitoin 1-2.

Yksiosaisessa pronssiottelussa Pirkat kaatoi paikallisvastustaja Classicin maalein 3-2 ja sai kaulaansa pronssiset mitalit palkintona hienosta kaudesta. A-tyttöjen mestariksi eteni lopulta FBC Loisto, joka voitti finaaleissa PSS:n.

A-tyttöjen SM-sarjan runkosarjan pistepörssissä kärkikuusikkoon ylsivät Pirkkain Suvi Hämäläinen (17 ottelussa 21+11=32) ja Pinja Myllymäki (16 ottelussa 20+10=30). Pudotuspelien pistepörssissä Pinja Myllymäki (7 ottelussa 9+9=18) sijoittui kärkeen tasapistein FBC Loiston Laura Pakarisen kanssa.

B-tytöt

B-tyttöjen SM-sarjassa Pirkat oli runkosarjan kolmas heti SBS Wirmon ja EräViikinkien jälkeen.

Pudotuspeleissä Pirkat pudotti ensin puolivälierissä paikallisvastustaja Classicin suoraan voitoin 2-0. Välierissä EräViikingit oli Pirkkoja parempi voitoin 2-0, mutta jälkimmäinen ottelu Pirkkalassa ratkesi vasta jatkoajalla Pirkkain tasoitettua upeasti neljä sekuntia ennen loppua ilman maalivahtia!

Pirkkalassa pelatussa pronssiottelussa SSRA oli tällä kertaa parempi maalein 6-3 ja vei mitalit mukanaan Ouluun, mutta kaikesta huolimatta B-tyttöjen kautta voidaan pitää erittäin onnistuneena!

Suvi Hämäläinen iski tehoja myös B-tyttöjen kentillä: hän oli runkosarjan pistepörssin kolmas (14 ottelussa 23+20=43). Myös Elisa Virtanen (15 ottelussa 11+18=29) ylsi pistepörssissä kymppisakkiin.

Elisa Virtanen oli tehokas myös pudotuspeleissä. 5 ottelussa syntyneet tehot 7+2=9 veivät hänet playoff-pistepörssissä sijalle seitsemän ja maalipörssissä sijalle neljä.

Naisten edustus

Kauden aikana monet Pirkkain vanhimmista tyttöjunioreista pelasivat myös Pirkkain edustusjoukkueessa naisten 1. divisioonassa. Omavaraisuuteen nojannut ja hyvillä kokeneilla pelaajilla vahvistettu naisten edustus asetti tavoitteeksi kauden alussa sijoittumisen neljän parhaan joukkoon, millä irtoaisi varma paikka ensi kaudeksi Salibandyliigaan uuteen NLB:hen.

Naisten tavoite täyttyi kirkkaasti, kun joukkue oli 1. divisioonan kolmas, vain yhden voiton verran kärkijoukkue FBC Loistoa perässä. Kausi päättyi upeaan seitsemän voiton putkeen.

Naisten 1. divisioonassa Pirkkain joukkueen sisäisen pistepörssin kärkeen sijoittuivat Pinja Myllymäki (18 ottelussa 21+6=27), Jessika Lindroos (15 ottelussa 17+10=27) ja Tuuli Korhonen (17 ottelussa 15+12=27).

Ensi kaudella naisten Salibandyliiga pelataan kahdessa tasolohkossa, joihin molempiin osallistuu 8 joukkuetta. Pirkkain lisäksi ensi kauden NLB:ssä pelaavat myös NST, ÅIF, FBC Loisto, O2-Jyväskylä, LoSB, Steelers ja SB Welhot.

C2-pojat

C2-pojat eli 2004 syntyneet lunastivat upeasti paikan ikäluokkansa SM-sarjaan syksyn karsinnoissa ja pääsivät maistamaan valtakunnallisen sarjan hurmaa nyt ensimmäistä kertaa. Sarjaa pelattiin ensimmäinen kierros turnausmuotoisena ja loput kaudesta yksittäisinä otteluina. Sarjan 16 joukkuetta jaettiin kahteen lohkoon. Pirkat saavutti 22 ottelussa yhtä monta (22) sarjapistettä ja oli lopulta A-lohkon viides.

Neljäs sija olisi vienyt pudotuspelikarsintaan, joten kauas Pirkat ei jatkopeleistä jäänyt. Kauden parasta antia oli kuitenkin tuntea valtakunnallisen sarjan ja yksittäisten otteluiden ”metkut” ja samalla nähdä, että mukana menossa pärjätään oikeinkin hyvin!

C2-poikien sisäisessä pistepörssissä kärkeen nousi turnausmuotoisissa otteluissa Leevi Laiho (8 ottelussa 4+5=9) ja yksittäisissä otteluissa Elmeri Lahdensivu (14 ottelussa 11+12=23).

Miesten edustus

Pirkkain miesten kausi oli monivaiheinen. Sisä-Suomen 2. divisioonan lohkon runkosarjassa sijoitus oli kolmas, mutta pudotuspeleissä joukkue paransi juoksuaan kuin se kuuluisa sika.

Ensin Pirkat kukisti lohkon sisäisissä pudotuspeleissä Soittorasian suoraan otteluvoiton 2-0.

Lohkofinaalit RSS Panthersia vastaan olivat suoraan trillerimäiset. Panthers voitti ensimmäisen ottelun Riihimäellä ja venytti myös toisen loppuottelun Pirkkalassa jatkoajalle. Pirkkain kauden päättyminen oli yhden maalin päässä, mutta kovalla hetkellä joukkue osoitti venymiskykynsä. Jatkoajan voittomaali vei ratkaisun seuraavaksi päiväksi Riihimäelle, jossa Pirkat oli niin ikään maalin verran parempi!

Sisä-Suomen lohkon voitto vei valtakunnallisiin Divarikarsintoihin, jotka pelattiin kahdessa vaiheessa. Ensin Pirkat kukisti LeBan Kontiolahdelta suoraan voiton 2-0 ja samoin otteluvoitoin kukistui myös SSRA Oulusta karsinnan toisessa vaiheessa. Näin ollen Pirkat pääsi kauden päätteeksi juhlimaan nousua ensi kauden Divariin!

Runkosarjassa joukkueen parhaat pistemiehet olivat Mika Salo (20 ottelussa 19+11=30) ja Aapo Mutanen (16 ottelussa 17+13=30) ja pudotuspeleissä Oskari Västilä (5 ottelussa 6+3=9).

Divarin karsintavaiheen pisterohmuja olivat Mika Salo (4 ottelussa 5+1=6), Aapo Mutanen (4 ottelussa 5+1=6) ja Mikko Kelkka (4 ottelussa 4+2=6).

Mainittakoon myös, että Sisä-Suomen lohkon pudotuspelien maalivahtitilaston vei nimiinsä kaikki Pirkkain pelit lohkoplayoffseissa torjunut Antti-Jussi Kaukonen (85,23 %).

Seuran uusimmat