Esittely
Ottelutilastot
Karhut - Pirkat
2019-2020 - Miehet edustus - Divari
Klo 17:00 Porin urheilutalo
5
Lok

Otteluraportti


Karhut - Pirkat 5-6 (0-3, 2-1, 3-2)

Pirkat haki maistuvat vieraspisteet lauantaina Porista, kun karhunkaato onnistui suunnitellusti. Lopulta Karhut kiri kolmannessa erässä maalin päähän, mutta yhden maalin erokin riitti kolmeen arvokkaaseen sarjapisteeeseen.

Pirkat aloitti vierailun Porin urheilutalossa räväkästi, kun heti avauserässä Tommi Ahola osui kaksi kertaa ja "Toman" välissä verkkoa venytti myös kapteeni Jere Rantanen. Ensimmäisessä erässä hankittu johto riitti loppuun asti, vaikka toisen ja kolmannen erän Pirkat hävisikin. Toisessa erässä Pirkkain maalin iski Oskari Västilä, kolmannen erän molemmat maalit iski Mika Salo.

Ottelun lopussa Pirkat joutui 5 minuutin alivoimalle, kun Salolle vihellettiin 5 minuutin jäähy. Karhut iski kaksi maalia ylivoimalla, mutta ei enää enempää, ja Pirkat sai juhlia voittoa. Mainittakoon vielä kotijoukkueesta se, että Janne Kuusiluoto iski Karhuille neljä maalia. Pirkoista Oskari Västilä (1+3) oli neljän pisteen mies.

- Voisi sanoa, että ihan rutiinipelikin riitti voittoon, mikä on mukavaa huomata. Tämä osoittaa että ollaan tehty asioita vähintäänkin hyvin, päävalmentaja Petri Järvenpää sanoi.

Ottelun tilastot: https://salibandy.fi/tulokset/#/ottelu/karhut-pirk...

Kuvagalleria ottelusta (UrheiluPori): http://www.urheilupori.com/galleria.asp?galleriaid...

Ei liveseurantaa


   

   

   

   
Lisää uutisia
Salibandy
«  Lokakuu   »
Kategoriat