Nulju Sisu lehtijuttu

Special Olympics 1-2021 lehtiartikkeli

Nuljun Sisu pelaa yhteen kuin iso perhe

Nuljun Sisun Lauantaialkuilta. Tyhjän koulun liikuntasali. Puolitoista tuntia salibandya sata lasissa mutta hauskanpitoa unohtamatta. Sitten pukuhuoneeseen. Ei mitään kiirettä vaihtaa kamoja ja poistua. Kukaan ei ole tulossa hoputtamaan. Kevyttä sanailua ja pelivuoron tapahtumien kertaamista. Sitten omassa rauhassa kotiin ja lauantaisaunaan. Kuulostaako houkuttelevalta? Tuollaista on meininki pirkkalalaisen salibandyn erityisryhmäjoukkueen Nuljun Sisun harjoituksissa. Nuljun Sisu on saanut alkunsa viime vuosikymmenen puolivälissä, kun pirkkalalaiset erityislasten vanhemmat – Roope Kontkasen isä Teemu etunenässä – totesivat, että olisi hyvä saada kuntaan oma erityisryhmäjoukkue. – Perusporukka tulee alun perin Nuolialan koulun erityisryhmästä. Sieltä tulee se Nulju joukkueen nimeen. Osa pelaajista oli aiemmin erityislapsille suunnatussa sisupartiossa ja sieltä puolestaan tulee Sisu-sana. Nämä meidän nuoret ovat itse keksineet joukkueen nimen, Teemu Kontkanen kertoo. Pirkkala sijaitsee Tampereen vieressä, ja Tampereelta löytyy paikallisen Kooveen alaisuudessa toimiva All Blacks -erityisryhmäjoukkue. Pirkkalasta treeneihin Tampereelle on kuitenkin matkaa ja vuoromaksuista ja lisenssistä kertyy hintaa. Nuljun Sisussa pelaamiskustannukset on onnistuttu pitämään hyvin pieninä. Siitä kuuluu kiitos pitkälti Pirkkalan Hiihtäjille, jonka alaisuudessa Nuljun Sisu toimii, sekä nuorten liikuntatoimintaa arvostavalle Pirkkalan kunnalle. Hiihtoseura saa kunnalta ilmaiseksi salivuoron Toivion koululta, eikä Nuljun Sisun jäsenten täydy maksaa muuta kuin seuran hyvin kohtuullinen vuosittainen jäsenmaksu. Mutta miksi salibandyjoukkue toimii hiihtoseuran alla? – Roope ja meidän Antto hiihtivät aiemmin kilpaa Pirkkalan Hiihtäjissä. Jossain vaiheessa, kun talvetkin olivat vähän sellaisia kuin olivat, hiihtäminen alkoi jäädä vähemmälle. Pojat ovat olleet kiinnostuneita salibandyn pelaamisesta, joten Roopen isä Teemu ehdotti oman joukkueen perustamista, sanoo Antto Kaihlasen äiti Päivi Siltakorpi.

Nuljun Sisun lauantaisella pelivuorolla myös vanhemmat pelaavat. Peruskuvio on nuoret vastaan vanhemmat, joskin hieman saatetaan joukkueita myös sekoittaa. Nuorten kehityskäyrä on ollut jyrkästi ylöspäin vuosien saatossa ja pelit ovat nykyään tasaväkisiä. – On aloitettu todella pienestä, siitä että opeteltiin syöttämään ja kuljettamaan palloa. Tällä hetkellä jo jonkin verran tehdään kuvioitakin ja pelataan pelipaikkoja. Tosi paljon on menty eteenpäin, Teemu Kontkanen toteaa. Nuoret nauttivat lauantaisista pelivuoroista täysin siemauksin. Useampi nuori viettää viikot Aitoon koulutuskeskuksessa, joka on Pälkäneellä sijaitseva ammatillinen erityisoppilaitos. Lähtö maanantaiaamuna kouluun, paluu perjantaina. Kotoisan turvallinen salibandyvuoro ennen lauantaisaunaa sopii täydellisesti viikonlopun kohokohdaksi. – Meillä on hyvä yhteishenki, kivat kaverit ja hauskoja aikuisia. Maalien tekeminen on mukavaa, Antto Kaihlanen summaa. Alusta asti ajatus Nuljun Sisussa on ollut, että vanhemmat eivät vain heitä lapsiaan koululle ja hae heitä vuoron päätyttyä, vaan osallistuvat aktiivisesti joukkueen toimintaan. Se on paitsi joukkueurheilua myös lapsi-vanhempi-aikaa.

Vanhemmat pelaavat lastensa kanssa ja periaatteessa kuka tahansa heistä voi ottaa vastuuta myös valmennuksesta. Kun Roope Kontkanen joutui leikkaukseen, eikä päässyt pitkään aikaan pelaamaan, jäi myös joukkueen toimintaa alusta asti pyörittänyt Teemu-isä hetkeksi sivuun. Kapula siirtyi Niklaksen isälle -Jarmo Hautamäelle. – Moni meidän nuorista on sellaisia, että kun he saavat mailan käteen, niin ei kukaan huomaa, että mitään erityisyyttä olisikaan. Tässä on saanut huomata, että ei kannata liikaa ennakkoluuloja olla, eikä näillä nuorilla niitä olekaan. Hei eivät esitä mitään, ovat niin aitoja kuin olla voi. Olen hemmetin ylpeä tästä joukkueesta, Hautamäki sanoo. Lauantainen harjoitusvuoro on toiminnan ydin, mutta nälkä on kasvanut syödessä. Pari kertaa Nuljun Sisu on haastanut naapurikaupungin Koovee All Blacksin hyvähenkiseen harjoitusotteluun. – Ensimmäisellä kerralla vielä hävittiin ihan mennen tullen, mutta siitä otettiin oppia ja vuoden päästä kun pelattiin uudestaan, niin oltiin jo jonkin aikaa voitollakin. Vaihtopelaajia ei kuitenkaan ollut, joten lopulta sitten hävittiin, Hautamäki muistelee. Kooveen lisäksi Sisu on päässyt pelaamaan leikkimielisen ystävyysottelun paikallisen viihdyttäjän Riesa-Pellen joukkuetta vastaan. Muitakin ystävyysotteluita on ollut suunnitelmissa, mutta koronapandemia on estänyt niiden järjestämisen. Myös suositut Nuljun Sisun pikkujoulut jäivät väliin vuonna 2020. – Pelit Kooveeta vastaan ovat olleet huikeita, ja mahtavaa oli myös pelata ystävyysottelu Riesa-Pellen joukkuetta vastaan. Riesa-Pellen taikatemput olivat hauskoja ja kivoja. On ollut kivaa viettää pikkujoulua vaikkapa flipperiä pelaamalla ja syödä herkkuja kavereiden kanssa. Haluaisin pelata enemmän ystävyysotteluja ja vaikkapa sarjapelejä, sanoo Antto Kaihlanen.

Nuljun Sisulla on ollut suunnitelmissa osallistua erityisryhmien salibandyturnaukseen, kunhan korona hellittää otettaan. Joukkue on hankkinut paikallisia sponsoreita ja tätä juttua tehtäessä pelipaidat on jo laitettu tilaukseen. Toivion koululla on salibandylaidat ja joukkueella on omat maalivahdinvarusteet, joskin tämänhetkiset vakiomaalivahdit pelaavat omilla varusteillaan. – Kenttäpelaajana saa juosta kovaa pallon perässä ja tehdä maaleja, mutta maalivahtina on parasta. Maalivahti on joukkueen tärkein pelaaja. Saa torjua polvillaan, ottaa koppeja ja syöttää heittämällä palloa, perustelee maalivahti Roope Nevalainen pelipaikkavalintaansa. Monet Nuljun Sisun pelaajista pelaavat salibandyn lisäksi muitakin lajeja, lähinnä Unified-koripalloa Tampereen Pyrinnössä ja esimerkiksi Roope Nevalainen jääkiekkoa Tampereen Yrityksen erityisryhmäjoukkueessa. Korona-aika on vienyt useimmat harrastukset tauolle, mikä on tuonut omat haasteensa erityisnuorille ja heidän perheilleen. – Aitoossa tehdään viikolla monenlaisia hommia, putsataan rappuja ja pestään autoja. Kotona haen puita varastosta ja käyn heittelemässä frisbeetä meidän koiralle Romeolle, mutta en paljon muuta. Viime keväällä ostettiin minulle sellainen sähköavusteinen nojapyörä. Sillä ajoin aika pajon kesällä ja syksyllä, sanoo Roope Kontkanen. Treenivuorolle, otteluihin ja turnauksiin kaipaavat kuitenkin niin Roope kuin muutkin Nuljun Sisun pelaajat. – On näille pojille se kilpaileminenkin tietysti tärkeää, mutta yhdessä oleminen ja kaikki se ohessa tekeminen, hampurilaisilla käynnit, pikkujoulut ja tällaiset. Ne ovat heille iso osa tätä, toteaa isä Teemu Kontkanen.